Karvakuonojen lauma tuli kyläilemään perjantai-iltana, ja yksi niistä jatkoi pienen breikin jälkeen matkaa Turkuun. Lauantaina siellä oli agilityn maajoukkueen karsintakisat, joita seurailin netistä. Jatkopaikkaa sunnuntaille ei herunut tällä kertaa.

Loppulauman kanssa käytiin iltapäivän lenkillä Vuosaaren Kallahden niemellä. Uimarannan tuntumasta lähtee kiva polku kiertäen niemen kärjen. Niemen itäpuolella kävi taas niin kova tuuli, että olisin ehdottomasti tarvinnut takin alle fleesen ja käteen sormikkaat. Eipä uskoisi, että oli 1. päivä heinäkuuta! Länsireunalla oli hieman suojaisampaa ja karvakuonotkin uskaltautui kahlailemaan. Kiikari oli mukana, mutta en bongannut mitään erityistä.

Sunnuntaina pilvet hajaantuivat aamupäivän kuluessa ja tuulikin oli kohtalaista, joten lähdimme Pukinmäkeen mattopyykille. Pyykkäreitä oli vain muutamia, joten pesupaikan sai valita vapaasti. Pian oli kolme pientä mattoamme telineillä valumassa. Enimpien vesien valumista odotellessa käytiin Kivikon pk-kentällä treenaamassa.

20170702_131411.jpg

20170702_131740.jpg

Illansuussa ajettiin Lanbohon Sipoonkorven kansallispuiston parkkipaikalle. Siitä lähti merkitty polku parin kilometrin päähän Fiskträskille. Tiltaltti lauleskeli jossain ihan polun vieressä, mutta en saanut näkyviin. Perillä järven rannalla huuteli rantasipi. Keräsimme kuivia risuja ja saimme aikaiseksi pienen nuotion, jonka hiilloksella saatiin juuri ja juuri käristettyä nuotiomakkarat. Ai että se on herkkua ;))

Karvakuonot oli ainoat, jotka rohkeni käydä iltauinnilla.

20170702_203836.jpg

Tänään maanantaina olen viettänyt rentoa lomapäivää parvekkeella lueskellen ja eilisiä rippeitä grillaten.