Aikomukseni oli käydä Vallisaaressa jo viime kesänä, kun se avattiin yleisölle, mutta se jäi - lähinnä siksi että sieltä uutisoitiin valtaisista ruuhkista. No nyt keskiviikkona ei ollut ruuhkasta tietoakaan. Sää oli juuri ja juuri poutainen, tuulinen ja hieman kolea.

Lähdin kiertämään saarta merkittyä Aleksanterinreittiä pitkin. Heti alkajaisiksi sain eräältä lintuharrastajalta vinkin polun varressa laulavasta viitakerttusesta. Kuulinkin sen, ja heti sen perään toisen, selvästi innokkaamman laulajan, jonka onnistuin näkemään ja sain määritettyä pensaskertuksi (monen vaiheen jälkeen). Myöhemmin tapasin toisen pensaskertun saaren vastapuolella ja sekin päästi kiikaroimaan ihan lähietäisyydeltä.

Maisemat Vallisaaressa on upeat, maasto mäkistä ja metsät hienoja. Lehtipuita on paljon, etenkin haapoja, joten ruska saarella mahtaa olla tosi mahtavan värinen.

Aleksanterinkierros oli n. 3 km ja sen jälkeen matka jatkui satamakahvilan ja -laiturin kautta Kuninkaansaarelle. Maasto oli sielläkin hyvin samanlaista. Kyhmyjoutsenilla, silkkiuikuilla ja valkoposkihanhilla oli poikasia. Näin myös merimetsoja, kivitaskun, rantasipin, käpytikan, haahkanaaraan ja paljon pieniä tiaspoikasten parvia.

Ennen paluuta lauttarantaan pysähdyin salaattilounaalle satamakahvilaan. Juuri ennen vesibussin tuloa ripsautti pienen sadekuuron, mutta olin hyvässä suojassa ison lehmuksen alla.

Eilen vietin lokoisaa päivää parvekkeella kuunnellen Ylen radiokanavalta Maija Vilkkumaan kirjoittamaa ja säveltämää musikaali-kuunnelmaa nimeltään Mä halusin olla suffragetti. Se oli mukaansatempaava, joten 20 jaksoa meni kahdella istumalla ;)  Tuli ihan nostalginen olo, nuorena kun tuli kuunneltua paljon radioteatterin kuunnelmia.

Tänään perjantaina oli retkikohteena Mustasaari Seurasaarenselällä. Vesibussi vei meidät sinne ystäväni kanssa Taivallahdesta n. 20 minuutissa. Siitä on varmaan parikymmentä vuotta aikaa kun olen viimeksi siellä käynyt. Saari on saanut vanhan kahvilarakennuksen lisäksi uusia huoltorakennuksia, lisää ravintolatilaa, terasseja, lasten leikkipuiston, uimarannan ym.ym. ja kaikki todella hyvin hoidetussa kunnossa. Viereisessä Hevossaaressa oli edelleen lampaita. Tänään oli vielä ekstrakivaa ohjelmaa, kun Pukinmäen sirkuskoulun pienet oppilaat vetivät hienon shown ulkolavalla - punaisena lankana räsymatot.

Ja kahvilasta sai edelleen vastapaistettuja, muhkeita korvapuusteja.